Joululoma 23.12. - 16.1.

Rankka mutta sitäkin antoisampi syksy Valenciassa on takana, joten on aika rauhoittaa meno muutamaksi viikoksi ja viettää kunnon joululoma Suomessa. Hyvää Joulua ja Riemukasta Uutta Vuotta 2007 kaikille!!! Ja muistakaahan palata taas eetteriin tammikuun puolen välin paikkeilla, jolloin maailmanvalloitus jatkuu uusin kujein ;)

Italia - saapasvaltion seikkailu

Aaaah, lomaaaa! Lennot Roomaan, Venetsiaan ja Pisaan buukattu, joten reppu vaan selkään ni seikkailu saapasvaltioon voi alkaa.

Reissu alkoi keskiviikko iltana Ryanairin lennolla Valenciasta Roomaan. Perille Rooman lentokentälle saavuttiin joskus puolen yön aikoihin, ja koska matkatavaroita ei ollut selkärepun lisäksi lainkaan päästiin bussia lentokentältä keskustaan etsimään ihan ensimmäisten mukanatulleiden matkustajien joukossa. Kyyti löytyikin harvinaisen helposti, joten eiku kyytiin vaan ja nauttimaan puolen tunnin ajosta keskustan juna-asemalle. Ja reittikin löytyi erityisen helposti, sillä "kaikki tiet vievät Roomaan"... Keskustaan saavuttua haasteena oli vielä löytää etukäteen buukatulle hostellille - ilman karttaa luonnollisesti. Apua tarjosi heti mm. pimeä taxikuski, mutta onneksemme yksi kanssamatkustaja osasi varoittaa ettei heidän mukaansa pidä lähteä, mikäli haluaa säilyttää rahansa vielä pidempään. Varoituksesta viisastuneida päätettiin varoittaa myös yhtä mukana tullutta tyttörassukkaa, joka pahaa avistamatta meinasi heti lähteä pimeän taxikuskin matkaan. Tästä suivaantuneena äijä yritti huitaista muutamaan kertaan meitä varoittajia, mutta tyytyi yhden pikaisen takaisiniskun jälkeen vaan huutelemaan jotain italiaksi kovaäänisesti perään. No joo, tulipahan heti todettua että tämä kaikkien ihannoima Roomakin on täynnä huijareita ja mafioosoja, joten tarkkana saa olla jatkossakin jos meinaa pärjätä. Hostellikin löytyi lopulta melko mutkattomasti, vakkei aivan odotetun suuruinen ollutkaan... Mutta sängyt löytyi molemmille ja päätettiinkin mennä suoraan yöpuulle, jotta aamulla jaksettaisiin lähteä virkeänä seikkailemaan keskustan nähtävyyskierrokselle.

Aamusta heti matkaan ja etsimään karttaa, jonka avulla kaikki kuuluisat paikat löytyisivät helposti. Ensimmäisenä hypättiin metroon, jolla ajeltiin Vatikaania lähimmälle pysäkille. Rohkeasti "rajan" yli vaan, ja päästiin kuin päästiinkin ilman passin näyttämistä maasta toiseen. Pietarin kirkko katsastettiin tornin huippua myöden, jonka jälkeen suunnattiin mm. Pantheonille, Fontana di Treville, Piazza Venetsialle, Colosseumille sekä lukuisille muille tunnetuille nähtävyyksille. Tankaus hoidettiin päivällä italialaisen pastan avulla, mutta jo illalla turvauduttiin turvalliseen dönerin kebabiin. Ja luonnollisesti irkkupubi tuli katsastettua sekä hieman myöhemmin myös eräs paikallinen ohrapirtelöravintola, joka laittoi parastaan aina valomerkkiin asti...

Seuraavana aamuna lähdettiin reput selässä matkaan, koska majoitus oli varattu vaan kahdeksi yöksi ja chek-out oli jo 10.30 aamulla. Heti ensimmäisenä suunnattiin Colosseumille uudestaan, koska edellisenä päivänä sinne saavuttiin niin myöhään, ettei sisään enää päässyt. Hieno paikka, kaikin puolin, mutta ehkä olisin odottanut jotain vieläkin hehkeämpää - onhan ko. paikassa järjestetty kansalle kuitenkin melkoisia "sirkushuveja" aikoinaan... Tarun hohtoisia gladiaattoreitakin parveili Colosseumin ympäristössä runsaasti haluten sopivaa korvaussummaa vastaan päästä samaan kuvaan turistien kanssa. Muita päivän vierailukohteita oli mm. Forum Romanov, paikallisen "tuntemattoman sotilaan" kansallismuseo, Teatro dell Opera, Piazza del Popolo sekä tietysti mäkkäri ja muutama irkkupubi, jotka tarjosivat nälkäiselle/janoiselle matkalaiselle sopivia aineksia nälän ja janon karkoittamiseksi. Viimeksi mainittu toimi itseasiassa erittäin hyvin hengailupaikkana aivan pikkutunneille asti, koska majoitusta ei tälle yölle oltu varattu lainkaan, ja bussi aamun lennolle Venetsiaan lähti jo 4.45 keskustan Terminin juna-asemalta.

Aamun lento Venetsiaan sujui enemän tai vähemmän pirteissä merkein, mutta perille saavuttiin hyvissä ajoin jo aamu yhdeksän tuntumassa. Aamukahvit, pieni kaupunkikierros sekä lounas paikallisessa pizzeriassa ehdittiin nauttimaan ennen kuin yhdeltä päästiin hostellille hieman virkistäytymään. Tämän jälkeen päivä jatkui Venetsian kapeilla kaduilla kuljeskellessa sekä luonnollisesti paikallisia nähtävyyksiä, kuten San Marcon aukio ja Ponde de Rialto -silta, katsellessa. Kulkuvälineenä hyödynnettiin paikallista "metroa" eli vesibussia, jolla pääsi nopeasti ja helposti paikasta toiseen koko kaupungissa. Gondoleita näkyi runsaasti joka paikassa, mutta turisteja onneksi melko vähän tähän vuodenaikaan, joten liikkuminen ja maagisen Venetsian ihmetteleminen ylipäätään sujui suhteellisen mukavasti. Illalla katsastettiin vielä paikallisen nuorison tapa viettää lauantai-iltaa - ei baareissa, vaan niiden ulkopuolella sijaitsevalla torilla hengaillen. Tosin hengailu suoritettiin aukion ympäröivien baarien antimia nauttien... ;)

Toisena päivänä Venetsiassa ehdittiin vielä tekemään toinen reilumpi kierros lähinnä hieman sivukujia ja kauppoja tutkien sekä tärkeimmät kohteet vielä kertaalleen tarkastaen. Iltapäivästä hypättiin pendoliinoon, jolla oli tarkoitus matkustaa illaksi Pisaan. Firenzessä jouduttiin kuitenkin vaihtamaan paikallisjunaan, mutta illan suussa saavuttiin kuitenkin perille Pisaan. Jälleen suunta sinne mikä oikeimmalta tuntui ja bed & breakfastia etsimään. Matkalle tehtiin samalla ensi katsaus seuraavan päivän vierailukohteeseen eli Pisan torniin, joka todellakin on kalteva! Tämän jälkeen kamat majoitukseen ja sitte pizzalle tankkaamaan rankan päivän energiatarpeita. Ja pitihän se samalle kävästä katsomassa Pisan nuorien tapaa viettää iltaa ihan mukavassa ravintola/baari/mikälie -paikassa.

Aamulla herätessä majoituspaikka tarjosi yllättävän runsaan aamupalan, jonka voimin suunnattiin minnepäs muuallekaan kuin Pisan tornille. Torni oli vielä muutama vuosi sitten suljettuna kun sitä korjattiin ja sen perustuksia vahvistettiin, mutta nyt huipulle pääsi taas kiipeämään - pääsymaksun maksettuaan... Eiku ylös vaan kun kerran tänne asti on tultu. Ja olihan se vino! Melkoisen hullunkurista kiivetä kapeaa käytävää pitkin tornin ulkolaidalla kun toisella reunalla saat nojata sisäkurvin puolella ja toisella taas ulkokurvin puolelle. Huipulla tuuli ja maisemat olivat komeat, mutta eipä torni sieltä enää vaikuttanutkaan tavallista kummemmalta. No joo, tulipahan käytyä. Sitten vielä matkamuistomyymälöiden tsekkaus, jonka jälkeen keskustan pastapaikkaan nauttimaan lounas, jolla jaksaisi kotimatkan takasin Valenciaan. Tuttu ja turvallinen Ryanairi lensi ajallaan Pisasta Valenciaan, ja perillä kämpillä oltiin joskus ilta kuuden maissa.

Viiden päivän reissu Italiaan tuli tehtyä onnistuneesti. Mukavaa oli ja kuten aina niin nytkin on taas yhtä kokemusta rikkaampi. Matkailijoille vinkiksi Italiasta voisi vielä todeta sen verran, että Colosseumi oli todellakin iso, Venetsiassa kaduilla oli vettä ja Pisan torni oli maineensa mukaisesti todellakin kallellaan. Hyvä reissu, kaikin puolin!

Koulua, koulua, koulua...

Kaikenmoisilla tehtävillä, töillä ja muilla asioilla on tapana aina kerääntyä kun on niin helppoa vain ajatella mañana, mañana. Joskus ne sitten tulee tehtyä - yleensä kuitenkin vasta silloin kun on pakko.

Niinpä sitten ennen Italian matkaa (josta kerrotaan seuraavassa postauksessa) opiskeltiinkin melkoisen intensiivisesti usean päivän ajan, jotta kaikki rästiin jääneet hommat sekä ehkä jopa kerrankin hieman ennakoiden myös muutamat tulevat tehtävät saataisiin palautettua, ja voitaisiin sitten hyvillä mielin lähteä rentoutumaan muutaman päivän lomareissulle saapasjalka valtioon. Alkuun pääsy on yleensä se suurin kynnys lähteä tehtäviä tekemään, mutta kun vauhtiin pääsee niin eiku lisää tuulta purjeisiin vaan. Uurastus ei osoittautunut lainkaan turhaksi, vaan muutaman päivän aikana saatiin valmiiksi mm. "organizational behaviour" -kurssin kaksi harkkatyötä, "high tech marketing" -kurssin harkkatyö, pari enkun mieheen esseetä keskitason kurssille sekä enkun esitelmä "avanzado" kurssille. Esitelmästä saatiin vieläpä roppakaupalla taas lisää itsetuntoa ja hyvää palautetta - taisi erottautua sen verran hyvin paikallisten espanjalaisten opiskelijoiden "melkoisen" kankealta kuulostavista englannin puheenvuoroista...

Huh huh, kylläpä joskus sitten tulee raadettua oikein kunnolla. Tästä onkin hyvä sitten jatkaa hieman rentoutumaan muutaman päivän lomareissulle, josta seuraavassa jutussa sitten lisää.

Unelma maasto!

Sunnuntaina kävästiin taas paikallisissa suunnistuskisoissa aivan Valencian kupeessa sijaitsevassa Sagunton kylässä. Tällä kertaa kyseessä oli keskimatkan kisat, jotka juostiin sprinttikartalla, ja normaalista suunnistuskisasta poiketen eliittisarjoilla oli radan keskivaiheilla osuus, jossa ainostaan rastiympyrät oli painettu karttaan ja kyseiset rastit sai ottaa haluamassaan juoksujärjestyksessä. Kisamaasto muodostui osittain kaupungin kaduista, pienestä puistoalueesta sekä suurehkosta vanhan linnoituksen raunioalueesta! Kisaan lähdettiin siis varsin mielenkiintoisin odotuksin mitä vastaan saattaisi tuleman.

Ja starttikellon piipatessa eiku matkaan vaan. Radan pituus oli vajaat 5km ja nousua odotettavissa reilut 2oom, joten sopivalla vauhdilla eteenpäin vaan. Ensimmäiset rastivälit juostiin kaupungin kaduilla kikkaillessa; tarkkana sai olla, koska vanhan kaupungin kadut olivat todella sokkeloiset ja välillä niin kapeat hyvä että juoksemalla mahtui etenemään. Sitten kävästiin mäenrinteen puistomaisella osuudella, jonka jälkeen vielä muutama rasti kaduilla ennen kuin matka suuntautui mäen harjanteen linnanraunioille. Linnan portista sisään päästyä kaikki oli vaan niin mahtavaa, ettei suunnistusmaastojen suhteen ole vielä koskaan tullut koettua vastaavanlaista. Vapaassa järjestyksessä juostavat rastit oli kaikki sijoitettu linnanmuurien sisäpuolelle, joten suunnistajia poikkoili paikasta toiseen joka puolella aluetta. Rastipisteiksi oli luonnollisesti valittu mitä merkillisimpiä kohteita, joihin pääseminenkin tuotti jo välillä melkoisia ponnisteluja kilpailijoiden osalta - pisteiden löytämisestäkin puhumattakaan. Rasteja oli pimeissä luolissa, muurien koloissa, korkeiden muurien päällä, ihmeellisissä istutuksissa ja muissa mitä ihmeellisimmissä pisteissä. Mahtavaa, sanoin kuvaamattoman mahtavaa!!

Takaisin normaalille suunnistusosuudelle päästyä loppumatka sujui fiilistellessä, ja maaliin saavuttiin taas yhtä todella mahtavaa suunnistuselämystä rikkaampana. Niin, ja tultiinhan sitä toisaalta vielä Jallun kolmannen sijan sijan siivittämänä myös OPV-O:n t-paitaa sekä arpaonnen avulla saatua suklaarasiaa rikkaampana myös illalla takaisin kämpille.

Valencian arkea

Viime viikko on vietetty melko tavanomaisin merkein täällä Valenciassa. Yhtenä päivänä käytiin UPV-O:n järjestämässä sprinttiharjoituksessa koulun kampusalueella ja kuten normaalistikin niin usimmiten lenkkipolku löytyy parhaiten Turian siimeksestä. Pari välikoettakin suoritettiin tossa muutaman kurssin keskivaiheilla ja viimeisimpänä suorituksena koulunpuolesta oli viime keskiviikon enkun mid-term-test. Saattaa olla, että just pystyttiin venymään ihan kohtuu hyviin suorituksiin sillä kurssilla espanjalaisiin verrattuna...

Myös L'Oceanocràfic käytiin tsekkaamassa toissa vkloppuna ja täytyy kyllä sanoa, että sekin paikka oli todellakin sisäänpääsymäksun (18€) arvoinen vierailukohde ehdottomasti! Kaikenlaisia kaloja ja mereneläviä pääsee katselemaan kaikessa rauhassa aivan lähietäisyydeltä, ja kaikkein hienoimmat paikat "kalapuistossa" oli akvaarioiden pohjaan rakennetut lasiputket, joita pitkin pääsi kävelemään akvaarioiden poikki.

Muuten elämä täällä vierii melko tavanomaisin merkein eteenpäin: koulua päivisin, lenkki iltaisin ja joihinkin väleihin mahtuu luonnollisestikin hieman Valencian yöelämään tutustumistakin... Päivisin aurinko on vielä lämmittänyt ilman reiluun +20'C, mutta iltaisin/öisin huomaa syksyn jo saapuneen tännekin ja silloin pienessä tuulenvireessä vajaan +15'C sää saattaa tuntua välillä jopa yllättävänkin vilpoiselta. Toisaalta mieltä lämmittää aina ajatus siitä, että ollaan kuitenkin aivan Euroopan lämpimämmällä aluella, joten hyvin täällä pärjää :)

Ai niin, meinas jo melkein unohtuakin eli käytiinhän me tosiaan kattomassa ekaa kertaa futismatsikin paikallisen kotijoukkueen pelissä. Valencia-Olympiacos päättyi 2-0, joten tunnelmaa 50 000 ihmisen vetävällä Valencian pääfutiskentällä Mestajalla oli melkoisen mukava kokemus aistia. Ja olihan kaikilla tosi pelifaneilla luonnollisesti hyvät voitonjuhlatkin heti ottelun päätyttyä edessä...

Ciudad de las Artes y las Ciencias

Turistielämään päästiin taas vaihteeksi kiinni, kun tiistai-iltapäivänä päätettiin vihdoin mennä vierailemaan Valencian kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluvaan taide- ja tiedekeskukseen Ciudad de las Artesiin. Taide/tiedekeskus sijaitsee aivan Valencian ydinkeskustan tuntumassa koko kaupungin läpi kulkevan puiston Turian eteläpäässä ja koostuu viidestä eri keskuksesta: Palau de les Arts, L'Umbrackle, L'Hemisfèric, Museu de les Ciències (Príncipe Felipe) ja L'Oceanocràfic. Tarjolla on tiedettä, taidetta, kulttuuria ja elämyksiä joka makuun ja päätettiin mennä tällä kertaa kaikista mielenkiintoisimmalta vaikuttavaan tiedekeskukseen Museu de les Ciènciesiin.

Ovelta ostettiin opiskelija-alennuksella reilun kuuden euron liput kouraan ja eiku peremmälle tutustumaan mitä keskuksella olisi tarjota. Ennakkokäsitykset antoivat odottaa jotain Suomen tiedekeskus Heurekan tyylistä paikkaa - joskin hieman suuremmassa mittakaavassa. Heti alkuun lippuluukulla lyötiin kouraan myös tiedekeskuksen kartta, jotta löytäisi vaivatta haluamaansa paikkaan kolmesta eri kerroksesta koostuvassa mahtikokoisessa keskuksessa. Aikaa oli varattu reilut 2,5 tuntia ennen kuin paikka menisi kiinni, mutta kuten myöhemmin tuli todettua niin aikaa olisi voinut varata helposti ainakin tuplasti enemmän, jos haluaisi ehtiä rauhassa katselemaan ja ihmettelemään kaikkia tieteiden ihmeitä mitä keskuksella on tarjota.

Joka tapauksessa siinäkin aikaraamissa, joka meillä oli käytössä ehti kohtuu mukavasti ja ripeästi kiertämään suurimman osan tiedekeskuksen paikoista läpi. Paikka oli sinällään todella vaikuttava ja mielenkiintoinen, ja elämyksiä ehti kokemaan mukavasti reilun parin tunnin kierroksellakin. Ja samalla tuli myös todettua, että tänne pitää vielä ehdottomasti tulla vielä uudestaankin, koska useita kohteita jäi vielä tutkimatta ja toisia haluaa vielä ehdottomasti käydä ihmettelemässä uudelleen ja uudelleen. Paikkaa voi lämpimästi suositella kaikille elämän ja tieteen ihmeistä kiinnostuneille turisteille - paikka oli todellakin hintansa väärti vierailukohde!

Venta del Moro 11.-12.11.

Opiskelijaelämän oheen tuli taas sopivasti viikonloppu ja suunnistuskisat n. 100km päässä Valenciasta; tarkemmin sanottuna pikku kylässä Venta del Morossa keskellä ei juuri mitään.

Auringonotto marraskuun alussa poiki pienen parin viikon flunssan molemmille. Kiireisen yöelämän ja sairastelun ohessa ei juuri urheilua tullut harrastettua. Torstain lenkki ja tennis kahdeksan lepopäivän jälkeen kuitenkin herätti. Kun lähtölistoista löytyi pienistä epäselvyyksistä huolimatta nimet niin ei kai siinä muuta kun kyytiä kyselemään. Tuttu vakiokyyti Emilin Citroenillä alkoi lauantaina keskipäivällä. Matkamusiikki sekä -nopeus oli tuttuun tapaan kaikkea muuta kuin rauhallista mutta siihen on jo tottunut. Lauantaina oli sprinttikisa siestan aikaan autiossa Venta del Morossa. Ei ollut suomi-pojan päivä. Kaupunki- ja osaksi puistosprintissä 5 minuuttia turpaan paikalliselta kurkolta Roger Casalilta oli hieman liikaa. Virheisiin kaaduttiin tällä kertaa eikä puolentoista viikon sairastelukaan asiaa auttanut. Kisan jälkeen päästiin taas kummastelemaan paikallisia tapoja. Siinä vaan auton vieressä odoteltiin pari tuntia että paikallinen konditoria aukeaa ja sitten syötiin munkit. Oli ne kyllä hyviä mutta kun kotiin olisi ajanut jo monta kertaa niin hieman kummastutti.

Sunnuntaina oli päivä uusi. Johtuneeko siitä että olemme niin aamuvirkkuja vai mistä mutta keskimatkan lähtöviivalla oli ihan eri miehet kun sprintissä. Maasto oli mukavan leppoisaa, alku tykitystä viinipelloilla ja poluilla, lopussa oli hieman mäkeäkin ja tiheikköä. Kisa oli Valencian maakunnan mestaruuskisa joten kisan ulkopuolella juostiin. Kisan nopeimman ajan juoksi J. Sillman FIN. Voitto irtosi vajaalla minuutilla Roger Casaliin. Heikki jäi 3,5 minuuttia kärkeen ja tuloksena kolmanneksi paras aika. Paikalliset taistelivat sitten mitaleistaan jossakin kaukana takana.

Hintatasosta

Mietittiin tossa just että on täällä halpaa! Esim. 2 litraa viiniä á 0,45 eur + 2 litraa jaffaa seuraavaksi päiväksi maksaa 1,22 eur. Paljonkohan Suomessa? Sillä rahalla sais ehkä Tapsalta yhden olutpullon...

Kisareissu Granadaan 27.-29.10.

Viikonloppu meni taas reissatessa, kun kävästiin paikallisten suunnistajien kanssa kisamatkalla Granadassa. Reissuun lähdettiin perjantai-iltapäivänä, jolloin Emili tuli hakemaan meitä kämpiltä ja auton nokka käännettiin kohti Alcoita ja sieltä sitten Granadaan. (Alcoihin ensiksi siksi, että poimittiin sieltä vielä yksi suunnistaja matkaan mukaan.) Nasta lautaan ja kilometrit vilahtelivat tiuhaan tahtiin moottoritiellä, kunnes ruuhkasuma iski ja sitten vaan istuskeltiin ja odoteltiin että jono lähtisi liikkeelle. Välillä päästiin muutama metri eteenpäinkin, mutta rutkasti aikaa tuhraantui pelkkään odotteluun, jota suomessa autoileva ei voisi kuvitellakaan. Mutta lopulta ruuhka kuitenkin purkaantui ja eteenpäin päästiin taas entistä vauhdikkaammin ja perille Gradadan kupeessa sijaitsevaan Santa Fehen saavuttiin hieman ennen ilta kymmentä.

Kuskin suunnistustaidot joutuivat koetukselle jo Santa Fessä, kun yritettiin löytää meiän majoituspaikkaa eikä kellään ollut tietenkään hajuakaan missä se mahtaisi sijaita. Onneksi espanjalaiset ovat hyvin avuliaita, ja suunnilleen viidennen kerran jälkeen kun kysyttiin tietä paikallisilta, onnistuttiin myös vihdoin löytämään se oikea paikka jonne oli tarkoitus mennä. Tosin sinnekin jouduttiin melkeinpä sattumalta, kun ties monettako kertaa ajeltiin yksisuuntaista katua sujuvasti väärään suuntaan yrittäessä löytää edes jonnekin kylilllä. Perillä sitte kamat urheiluhalliin ja testaamaan miten juuri aamulla Lidlistä ostetut ilmapatjat mahtaisivat näyttää - ja hyviltähän ne ulkoapäin vaikuttivatkin! Samoin kuin Carrefourista (paikallinen Prisma / Citymarket) ostetut 18 euron makuupussitkin! Nukkumaan ei kuitenkaan päästy vielä pitkään aikaan, kun espanjalaisilla ei näyttänyt olevan mitään kiirettä petiin vaan he jatkoivat todella äänekästä keskusteluaan ja edes-takaisin ramppaustaan salissa vielä johonkin yhteen asti, vaikka tiesivät toisten jo haluavan nukkumaan kun aamuherätys tulisi kuitenkin melko aikaisin seuraavana kisa-aamuna. Ja yöllä sitten paljastui samalla se Lidlin laatukin, kun Jallu heräsi jo joskus kolmen aikoihin siihen, että huomasi makaavan kovalla lattialla ilmojen karattua siitä upouudesta mahtavasta ilmapatjasta - kait se pakko on todeta että hyvää & halpaa ei oo keksittykään...

Aamulla herätys tuli toisille aikaisin - ja toisille vielä aiemmin. Espanjalaiset pomppasivat pystyyn jo reilusti ennen hyvin aikaseen säädettyä herätyskelloa ja aloittivat taas sen "todella hiljaisen" keskustelun keskenään, joten pakosti siinä nukkuva karhukin joutui jo hieromaan unihiekat pois silmistä. Aamupala naamariin ja eiku menoksi kohti kisapaikkaa. Ja jälleen jouduttiin toteamaan kuskin suunnistustaidot, kun kylästä pois löytämiseksikin jouduttiin jälleen turvautumaan paikallisten apuun. Ja kisapaikkaakin käytiin jo etsimässä muutamaa ramppia ennen oikeaa ihan varmuuden vuoksi vaan, kun kuskilla oli hieman hajua että jossain silläpäin sen pitäisi olla... Mutta lopulta oikea risteyskin löydettiin ja kisapaikalle saavuttiin ihan kohtuu hyvissä ajoin ainakin meidän lähtöaikojen suhteen - kuskille tuli ehkä hieman kiire, koska sen lähtö oli jo yli tuntia ennen meiän lähtöjä :)

Sää oli aurinkoinen ja lämmin, joten 10,5km kisasta tulisi epäilemättä melkoisen rankka tulikoe ulkomaisille keltanokille paikallisten suunnistajien seurassa. Mäkiä riitti ylös-alas; välillä tykiteltiin baanaa kympillä ja sitten taas könyttiin piikkipuskien ja kivikoiden seassa rasteja etsien. Ja useinn joutui turvautumaan rastimääritteiden käyttöön, koska rastipisteet oli valittu todella eri tavoin kuin suomalaisissa kisoissa juokseva on tottunut. Mutta oli ne rastit useimmiten kuitenkin ainaki rastiympyrässä, joten edellytykset niiden löytämiselle oli kyllä olemassa. Tosin muutama rasti oli niin mukavasti ruusupuskien seassa, että leimaaminen tuotti huomattavasti enemmän tuskaa kun itse rastin löytäminen. Ja oli joku rasti osatta laittaa ovelasti kahden kiven alle niiden nojatessa toisiinsa. Matka teki tehtävänsä ja maaliin saavuttiin kaikkensa antaneina reilusti suunnittelemamme ihanneajan jälkeen... Mutta oli se rata onneksi muillekin raskas - muutamaa epsanjalaista lukuun ottamatta - ja tuloksena sija 3. Jallulle ja 9. Heikille.

Kisan jälkeen palattiin takaisin Santa Fehen ja kävästiin syömässä kunnon pihvit paikallisessa ravintelissa ja täydennettiin samalla eväitä supermercadon tuotteilla. Illalla otettiin härkää sarvista ja päätettiin antaa Lidlin jo kerran pettäneelle ilmapatjalle vielä toinen mahdollisuus. Korkit ja tiivisteet syyniin, ja lopputuloksena insinöörit voivat todeta laatuvirheen osuneen toiseen patjaan jopa kahdesti! Ensinnäkin venttiili vuosi ulospäin, vaikka sen piti päästää ilmaa vain sisäänpäin, ja toisekseen ulommasta korkista puuttui tiiviste kokonaan, jonka tehtävänä oli estää mahdollisen venttiilivuodon aiheuttama tyhjeneminen - hyvä Lidl... Mutta ei se mtn, insinööriltähän ei koskaan meni sormi suuhun, joten nopea testaus toisella patjalla osoitti sen olen moitteeton molempi aiemmin mainittujen osien suhteen ja siitä otettiin sitten tiiviste varaosaksi vuotavaan patjaa ja lopputuloksena halutut 2 ehjää patjaa, Bueno! Illalla oli luonnollisesti vielä sama härdelli kuin edellisenäkin iltana, mutta itse yö sujui huomattavasti edellistä mukavammin pehmeällä ilmapatjalla köllien.

Sunnuntaina heräiltiin jo totuttuun tyyliin jopa ennen seitsemää, vaikka lähdöt meillä oli ihan ensimmäisten joukossa heti kymmenen pintaan. Tai näin siis luultiin, kunnes kuski tuli hakemaan meitäkin ja kertoi ekojen lähtöjen olevankin jo yhdekseltä kuten hänelläkin. Kamat entistäkin pikaisemmin kasaan ja aamupala naposteltiin vasta autossa kisapaikalle mennessä. Matkaa toisena päivänä tarjottiin 5,5km verran, joten hieman helpommalla kuviteltiin sunnuntaina pääsevämme. Joka tapauksessa kuumuus ja ylämäet vetivät taas virran miehistä, ja maalissa sai puhista kuin mikäkin höyryveturi konsanaan saadakseen hengityksen tasaantumaan takaisin normaaliksi. Itse rata tarjosi mukavan kokonaisuuden selkeästi vähemmän piikkipuskissa pyörien ja tarjoten enemmän hiekkabaanaa & vauhdikasta suunnistusta lauantaihin verrattuna. Tuloksena molemmille ihan kohtuu suoritukset sijoilla Jallu 4. ja Heikki 11. Lopputuloksissa Jallu pystyi pitämään sijan 3. ja Heikki 10., joten palkintojen jakoon piti jäädä vielä pokkaamaan ennen kuin matka suuntaisin takaisin kotiin Valenciaan.

Takaisin Valenciaan saavuttiin melkoisesti menomatkaa nopeammin, ja ~550km matka taittui kolmesta lyhyestä tauosta huolimatta alle 4,5 tunnin. Suomessa voi olla vaikeaa päästä samaan keskinopeuteen matkusteltaessa, mutta olihan citikan oikeimman puoleinen pedaali varmaan 90% matkasta melkoisen syvälle lattiaan tungettunakin... Reissusta jäi kokonaisuutena hyvä kokemus taas käteen ja kisoistakin selvittiin kunnialla - mutta odottakaahan vaan kun päästään kisakauden makuun oikeen kunnolla ni sitte tullaan! Ja kävi Heikki vielä samana iltana pikku iltalenkillä reenaamassa jo valmiiksi tulevia koitoksia varten ;)

Espanjan kielikurssille

Maanantaina tuli yllättävä meili, jossa kerrottiin että espanjan peruskurssilla on sittenkin tilaa, sinne vaan kaikki jotka ei alussa mahtuneet! Oltiin kuultu huhua että juuri sinä päivänä selviää, onko tilaa muille kuin tasotestin tehneille vai eikö. Kuukauden verran kesti siis huomata, että kurssilla oli paikkoja vielä vaikka kuinka paljon! Mentiin tänään keskiviikkona sitten luennolle, ekaks juttelemaan opettajalle että moro, nyt tultiin. Se tarkistit että oltiin listalla ja kyseli ihan pokkana että miksi nyt vasta tulitte kun kurssi on kestänyt jo kuukauden! Sama täti joka alkukurssista heitti meidät ulos ja sanoi että ei teillä tänne ole asiaa jos ei ole tasotestiä tehty. Ekalla tunnilla meni kaikki ihan hyvin vaikka meillä ei tietenkään ollut edes kirjoja. Tuntui melkein että joku oli vielä enemmän kuutamolla kun me ja Jallu taivutti jo yhden lauseenkin yksiköstä monikkoon täysin oikein! Tunnin jälkeen piti mennä kirjakauppaan ostamaan kirjaa, mutta tehtävävihot oli tietenkin loppu! Ties koska tulee lisää.. Tämä juttu on hyvä päättää pohjalaiseen mottoon: "Komiat pärjää aina!".

Roadtrip succesfully completed

Aivan mahtavaa!!! Reissu tuli tehtyä ja eipä tosiaan tartte paljo muuta sanoa. Neljä päivää reissailtiin ympäriinsä ja kilometrejä autolla tais kertyä vajaat 1500 ja juostenki ihan mukavasti.

Ensin suunnattiin Murciaan, jossa heitettiin puolentoistatunnin suunnistustreeni paikallisessa maastossa. Mäkiä & kohtalaista kivikkopohjaa oli nastareille tarjolla yllin kyllin. Reenin jälkeen suunnattiin kohti Granadaa, jossa käytiin pienellä kaupunkikierroksella ja pimeyden laskeutuessa lähettiin ettimään ensimmäistä yöpaikkaa, jonka piti olla jossakin Sierra Nevadan juurella sijaitsevassa vuoristokylässä. Kartalla matka näytti lyhyeltä, mutta moottoritieltä poistuttaessa lähettiinki sitte köröttelemään sellasta vuoristotietä, että oksat pois. Puolitoista tuntia ratinkääntelyä sysipimeällä vuoristotiellä olikin melkonen haaste, ja kerran meinas matkalla usko loppua kesken ja pysähdyttiin kysymään paikallisilta, että ollaanko menossa edes oikeeseen suuntaan. Ja oltiinhan me, joten eiku eteenpäin/ylöspäin serpentiinitietä ja lopulta saavuttiin perille meiän pikkukylään Bubioniin. Majapaikkakin löyty kohtalaisen suoraan ja osoittautui aivan loistavaksi pienistä ennakkoluuloista huolimatta.

Aamun valjetessa näkymät hotellin ikkunasta osoittautui todella mahtaviksi - olihan hotelli kuitenkin 1250m korkeudella. Ja siitä sitte nokka kohti huippua. 2100m päästiin autolla, jossa vedettiin lenkkikamat päälle ja eväsreppu täyteen ja lähettiin kiipeemään kohti tavoitetta: Sierra Nevadan korkein huippu 3482m korkeudella. Melkosen rankka oli nousu ja välillä oltiin jo täysin pilvien sisällä, mutta 3 tunnin kiipeämisen jälkeen pilvet jäivät vuorenhuipun alapuolelle ja korkeimmalle huipulle saavuttiin täydessä auringonpaisteessa. Ja mitkä näkymät! Mahtavaa! Ja toisaalta hieman epätodellistakin, kun alapuolella näkyy vaan valtava pilvimeri. Ylhäällä tunnin evästauko ja sitte paluu takasin lähtöpisteeseen. Yhteensä 5 tunnin reeni mahtavissa olosuhteissa - ou jee! Sitte ajeltiin kohti Almeriaa ja Veraa, jossa yövyttiin toinen yö.

Kolmantena päivänä ajeltiin Torreviejaan suunnistelemaan rantadyynimaastoihin. Aah, ja oli kyllä hienoa sielläkin. Ainoat häiriötekijät, jotka saivat keskittymisen herpaantumaan olivat paikallisella nudistibiitsillä olevat auringonottajat, jotka eivät sitte pysyneetkään pelkästään rannalla vaan käppäilivät ihan muina miehinä myöskin siellä mettän puolella ihan aatamin asuissa ainoastaan - koita ny siinä sitte yrittää suunnistaa... Mut muuten aivan mahtavaa hiekkakangasta. Käytiin vielä illalla uudestaankin, joten 2 hyvää reeniä mahtu samaan päivään. Illalla sitte hieman rentouduttiin ja kävästiin samalla pikkasen tutustumassa rantakuppiloihin ku ny suorastaan houkuttelivat sisään huutelemalla maagiset sanat: "Free drinks!" Ja ne todella oli ilmasia. Tosin yks paikka oli kyl aika ovelasti miettiny konseptinsa: sisään pääsi ilmaseksi, mutta ulos ei. Ulko-ovella oli gorillat vahtimassa, että oli ostanu baarista vähintään yhdet. Samalla piti muistaa pyytää tiketti, jolla pääsee ulos paikasta - muuten joutuu kaivamaan kuvettaan viel ulko-ovellakin.

Reissun viimesenä päivänä päätettiin ottaa viel kaikki irti rantadyyneistä ja lähettiin rohkeasti 21,9km radalle, jossa oli rasteja maailmanennätyslukemat eli peräti 150kpl! Mahtavaa, mahtavaa! Matka oli pitkä, mutta meni kohtalaisen mukavasti kun koko ajan sai keskittyä seuraavaan rastinottoon. Aamulla oltiin käyty jemmaamassa urheilujuomatölkkejäkin sopiviin paikkoihin valmiiksi, joten 2h 50min kestäny reeni meni kuiteski mukavasti auringonpaahteesta huolimatta. Sitte kävästiin meressä virkistäytymässä ja kotimatkalla pysähdyttiin vielä Alicanteen ruokailemaan. Perille takaisin Valenciaan saavuttiin juuri ennen puolta yötä väsyneinä, mutta tyytyväisinä ensimmäiseen pitempään reissuun Espanjassa Valencian ulkopuolella.

Summa summarum: reissusta käteen jäi mahtavat elämykset niin Etelä-Euroopan korkeimmalta huipulta 3482m korkeudelta kuin rannikon rantabiitsitunnelmistakin. Kaiken kaikkiaan todella onnistunu reissu - ens kerralla uudestaan!

Moottoritie on kuuma

Tätä kirjoitettaessa tavarat on jo pakattu. Neljäksi päiväksi kansallispäivän takia venynyt viikonloppu houkutteli lähtemään reissaamaan. Tai ei koulu meitä oikeastaan oo meitä tähän astikaan rajoittanut mutta tällä viikolla kaikki muutkin on vapaalla. Sen huomasi majoituksia katsellessa, täydeltä vaikutti. Matkan ensimmäinen - ja ehkä myös pääetappi suuntautuu Etelä-Euroopan katolle, Sierra Nevadan vuoristoon Granadan muinaisen maurikaupungin kupeeseen. Aikaisin aamulla suunnataan vuokra-auton nokka kohti itää runsaan 400 kilometrin matkalle kohti Granadaa ja torstai-perjantaiyö on varattu 1200 metrin korkeudella Sierra Nevadan rinteillä sijaitsevasta majatalosta. Suunnitelmat on vielä vähän auki, suunnistamassa pitää yrittää käydä jos sopivia karttoja on käsillä. Ja tietenkin 3400 m korkeudella oleva Sierra Nevadan huippu siintää tavoitteissa. Perjantaina siirrytään Almerian lähistölle biitsihotelliin ja lauantai-sunnuntaiyö vietetään Torreviejassa Alicanten kaupungin sekä JWOC-2002 rantadyynimaastojen läheisyydessä. Sunnuntaina ajellaan sitten takaisin kotiin toivottavasti muistikortit täynnä ja takareidet hellänä.

The winner takes it all!

Eilen päästiin ekaa kertaa vihdoinki suunnistamaan täällä kun osallistuttiin tässä ihan Valencian lähellä järjestettyihin sprintti ja mikrosprintti kisoihin. Sprintti kisa oli samalla varsinaisesti Valencianmestaruuskisat ja mikrosprintti taas näytöslajina avoin kaikille, mutta molempiin saatiin osallistua, vaikkakin ensin mainittuun vain kisan ulkopuolisina osallistujina.

Kisat järjestettiin Valenciasta noin 30km pohjoiseen sijaitsevassa Llirian kylässä, johon toki Valencian metrollakin vielä pääsee (pääteasema siellä). Kisa oli varsinaisesti puistosprintti, sillä lähes koko matka juostiin yhdellä kaupungin suosituimmalla ulkoilualueella, joka paikallisen sunnuntaitradition tapaan oli siis aivan täynnä ihmisiä piknikillä ja muuten vaan puistossa hengailemassa. Välillä saikin väistellä juoksevia lapsia ja välillä taas leikkimään innostuneita koiria ihan riittämiin... Muuten oli kyllä aivan mahtava paikka, ja rastipisteiksi oli valittu jos jonkin moisia leikkipaikkoja, puita, vesiesteitä yms. Osa radasta juostiin puistoa reunustavalla rinteellä, jossa korkeuseroa kertyi ihan kohtalaisesti ja haastetta lisäsi rinteen suuntaisesti kulkevat kivimuurit, joiden yli sai kiipeillä tasaiseen tahtiin ylä/alamäkirastiväleillä - rinteen suuntaisesti oli taas melko hyvä juosta, koska muurien väleissä meni ihmisten kulkemia kävelypolkuja mukavasti.

Mikrosprintti olikin sitten melkoisen hauska kokemus aivan toisella tapaa. Kartan mittakaava oi 1:750 ja matkan pituus 550m. Maasto oli kokonaan puiston monipuolisimmassa osassa, ja maastoon oli raahattu peräti 60 rastia noin 100m x 100m kokoiselle alueelle. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että joka puussa, pensaassa, leikkivälineessä yms. oli rastilippu eli parhaimmillaan pystyi näkemään noin 20 rastia rastiympyrän läheisyydessä! Tarkkuus ja sujuvuus olivat siis avaimet menestykseen tässä kisassa.

Miten sitten meni?

Kaiken kaikkiaan voisi todeta että kausi täällä lähti käyntiin melko mukavasti. Jallun saaliina kotiin tullessa oli voitto molemmista kisoista, eikä Heikilläkään hassummin mennyt ja tuloksena sijat 3. & 7. Tästä on hyvä jatkaa!!

Ja tapahtui niinä päivinä

Yks päivä herättiin luennolla ja huomattiin että se loppui kai kun kaikki lähti. Ei ollu sitte mitään tekemistä niin ajateltiin mennä biitsille. Sinne on joku kilsa niin otettiin bussi. No eihän siellä kovin hyvin viihdy, hiekkakin on niin kuumaa. Katteltiin sitten ympärille ja nähtiin mäkkärin mainos jonkin matkan päässä Barceen päin. Tuli tietenki nälkä ja lähdettiin sinne. 40 minuutin kävelymatkan jälkeen tultiin perille, tai niin luultiin mutta ei se ollukaan vielä se kauppakeskus vaan joku rautakauppa. No, mäkkäri löydettiin hajun perusteella ja sitte syötiin.

Vatsat täynnä oli sitten kiva lähteä shoppaamaan. Eihän siellä mitään ostettavaa ollu, paitsi tietysti viiniä. Kassan vieressä katottiin vielä että ompas komeita tennismailoja. Mitäs sitä turhaan miettimään, kallein maila kainaloon ja euron purkki palloja ja menoksi. Oltiin kuultu huhua että koululta voi intranetistä varata tennisvuoroja ja se onkin kätevää. Ne vaan piti vielä varmistaa puoli tuntia ennen vuoroa ja se oli meille tietenkin selvää hyvän espanjan kielen ansiosta. Sitte oli vielä joku luento, siellä tavattiin ne pari muuta kaveria TTY:stä. Olivat kuitenkin lähteneet vaikka paikkaa ei ollutkaan ja se oli osoittautunut hyväksi valinnaksi. Hyväksymismeilit tuli niinku Heikillekin 20.9. Jotenkin kuvittelin että vähän ennen sais mustaa valkoisella mutta käyhän se näinkin.

Illalla kotona mentiin intranettiin ja varattiin sitten seuraaavalle päivälle tennisvuoro. Tunti näin aluksi illansuussa kun on vähän siedettävämpi ilma. Urheilullisilta kavereilta sujui peli tietenkin heti hyvin ja naapurikentän amatöörit oli vaan tyytyväisiä aina kun sai palauttaa meidän pallot 5 metrin aidan toiselta puolelta. Tunti meni yhtä nopeasti kuin Onnelassa mutta kävi flaksi ja seuraavat pelaajat ei ilmestynytkään paikalle. Pelattiin sitten toinenkin tunti vaikka halvat pallot meinas jo hajota, koska Jallun ykkössyöttö on todella raju! Sovittiin että pelataan vielä kolmaskin tunti mutta ei voitukaan kun seuraavat pelaajat tuli hätistelemään. Lopetettiin sitten sopivasti Tie Breakiin, voittajaa ei paljasteta! Illalla vielä loppuverryttelyt ja käytiin vielä tenniskassien kanssa ottamassa A-oluet sekä talon lonkerot. Ja ginigreippiä kolme! Sitten oli kauhee nälkä ja oli pakko mennä skebabin kautta. Siitä siis alkoi meidän uus harrastus. Tennistä on pelattu siitä lähtien harva se päivä ja syötöt alkaa osua jo ruutuun.

No niin. Tällä viikolla koulukin on vihdoin päässyt alkuunsa (tai siis tämän julkaisupäivämäärästä laskien viimeviikolla) ja ensimmäiset luennot on jo takanapäin. Ensimmäinen luento piti olla enkun kurssi, mutta ainoat sanat jotka kuultiin tunnilla englanniksi oli opettajan kysymys "onko täällä erasmus-vaihtareita" ja että lisätietoa kurssista löytyy kurssin kotisivulta! Toisen luennon luennoitsijaa odoteltiin ensin vartin verran, jonka jälkeen joku ystävällinen nainen toimistosta tuli ilmoittamaan, ettei opettaja tulekaan tänään paikalle vaan ehkä ensi kerralla.

Suurin takapakki tähän mennessä oli kuitenkin espanjan kielikurssi. Yritettiin mennä sinne ihan pokkana vaan, mutta luokan ovella olikin nimilistat kurssille hyväksytyistä henkilöistä eikä näillä listoilla luonnollisestikaan ollu meidän nimiä mukana. Opettajan ainoa vastaus oli vaan, että olisitte tehneet sen kielikokeen sillon joskus kesällä - se on kuulemma ainoa keino päästä kursille mukaan, joka on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, jotka ei oo koskaan lukenu espanjaa. Siis mitä he...tin järkeä on tehdä kielikoe sellaselle kurssille jossa kukaan ei oo lukenu kieltä koskaan??? Sitte yritettiin viel vääntää et yritettiin kesällä kysellä asiasta, mut kukaan ei silloin suvainnu vastata, mutta tästäki opettaja pesi kätensä toteamalla et menkää valittamaan toimistoon ja siellä luonnollisesti vastattiin et oli vähä kiireitä tai oltiin just sillon lomilla. Mut näin se vaan menee tässä maassa et järjen käyttö ei oo sallittua vaan kaikki pitää tehä niin byrokraattisesti ku joku on keksiny eli kielikoekin olis yksinkertaisesti pitäny vaan arvata kohta kohdalta läpi.

Muutenki kaikki toiminta täällä on todella tehotonta ja päivässä ei ehdi saamaan montaakaan asiaa hoidetuksi. Joka paikkaan saa varautua jonottamaan tuntitolkulla ja jonotusnumeron joutuu ottamaan jopa oman koulun koovee-toimiston ovella. No, toisaalta eipä täällä ihmiset siitä hirveesti ressaa vaan jonottavat tyynen rauhallisesti ja täyttävät kaikki mahdolliset byrokraattiset lomakkeet yms. Ja sitte ku kyllästyvät jonottamiseen tai muuhun asioiden hoitamiseen, on helppo lähteä biitsille lorvailemaan tuntikausiksi.

Paikallisten mallia seuraten ollaanki jo monena päivänä päädytty suht nopeesti rantahietikoille nauttimaan 35'C helteistä ja Välimeren vilvoittavista aalloista. Ja viimeistään siellä ressi haihtuu ja mieleen palautuu taas pelkästään positiiviset asiat tästäkin maasta :D

Tääl o!

Maailmanvalloitus on vihdoinkin alkanu ja ensimmäiset päivät Valénciassa on takana. Tälle blogille tullaan kertomaan fiiliksiä ja kuulumisia meiän vaihtovuodesta, joten kannattaa tsekkailla näitä sivuja, jos haluaa kuulla tuoreimmat kuulumiset mitä täällä Välimeren rannalla touhuillaan.

Hasta Luego,

Jallu & Heikki