Unelma maasto!

Sunnuntaina kävästiin taas paikallisissa suunnistuskisoissa aivan Valencian kupeessa sijaitsevassa Sagunton kylässä. Tällä kertaa kyseessä oli keskimatkan kisat, jotka juostiin sprinttikartalla, ja normaalista suunnistuskisasta poiketen eliittisarjoilla oli radan keskivaiheilla osuus, jossa ainostaan rastiympyrät oli painettu karttaan ja kyseiset rastit sai ottaa haluamassaan juoksujärjestyksessä. Kisamaasto muodostui osittain kaupungin kaduista, pienestä puistoalueesta sekä suurehkosta vanhan linnoituksen raunioalueesta! Kisaan lähdettiin siis varsin mielenkiintoisin odotuksin mitä vastaan saattaisi tuleman.

Ja starttikellon piipatessa eiku matkaan vaan. Radan pituus oli vajaat 5km ja nousua odotettavissa reilut 2oom, joten sopivalla vauhdilla eteenpäin vaan. Ensimmäiset rastivälit juostiin kaupungin kaduilla kikkaillessa; tarkkana sai olla, koska vanhan kaupungin kadut olivat todella sokkeloiset ja välillä niin kapeat hyvä että juoksemalla mahtui etenemään. Sitten kävästiin mäenrinteen puistomaisella osuudella, jonka jälkeen vielä muutama rasti kaduilla ennen kuin matka suuntautui mäen harjanteen linnanraunioille. Linnan portista sisään päästyä kaikki oli vaan niin mahtavaa, ettei suunnistusmaastojen suhteen ole vielä koskaan tullut koettua vastaavanlaista. Vapaassa järjestyksessä juostavat rastit oli kaikki sijoitettu linnanmuurien sisäpuolelle, joten suunnistajia poikkoili paikasta toiseen joka puolella aluetta. Rastipisteiksi oli luonnollisesti valittu mitä merkillisimpiä kohteita, joihin pääseminenkin tuotti jo välillä melkoisia ponnisteluja kilpailijoiden osalta - pisteiden löytämisestäkin puhumattakaan. Rasteja oli pimeissä luolissa, muurien koloissa, korkeiden muurien päällä, ihmeellisissä istutuksissa ja muissa mitä ihmeellisimmissä pisteissä. Mahtavaa, sanoin kuvaamattoman mahtavaa!!

Takaisin normaalille suunnistusosuudelle päästyä loppumatka sujui fiilistellessä, ja maaliin saavuttiin taas yhtä todella mahtavaa suunnistuselämystä rikkaampana. Niin, ja tultiinhan sitä toisaalta vielä Jallun kolmannen sijan sijan siivittämänä myös OPV-O:n t-paitaa sekä arpaonnen avulla saatua suklaarasiaa rikkaampana myös illalla takaisin kämpille.

Valencian arkea

Viime viikko on vietetty melko tavanomaisin merkein täällä Valenciassa. Yhtenä päivänä käytiin UPV-O:n järjestämässä sprinttiharjoituksessa koulun kampusalueella ja kuten normaalistikin niin usimmiten lenkkipolku löytyy parhaiten Turian siimeksestä. Pari välikoettakin suoritettiin tossa muutaman kurssin keskivaiheilla ja viimeisimpänä suorituksena koulunpuolesta oli viime keskiviikon enkun mid-term-test. Saattaa olla, että just pystyttiin venymään ihan kohtuu hyviin suorituksiin sillä kurssilla espanjalaisiin verrattuna...

Myös L'Oceanocràfic käytiin tsekkaamassa toissa vkloppuna ja täytyy kyllä sanoa, että sekin paikka oli todellakin sisäänpääsymäksun (18€) arvoinen vierailukohde ehdottomasti! Kaikenlaisia kaloja ja mereneläviä pääsee katselemaan kaikessa rauhassa aivan lähietäisyydeltä, ja kaikkein hienoimmat paikat "kalapuistossa" oli akvaarioiden pohjaan rakennetut lasiputket, joita pitkin pääsi kävelemään akvaarioiden poikki.

Muuten elämä täällä vierii melko tavanomaisin merkein eteenpäin: koulua päivisin, lenkki iltaisin ja joihinkin väleihin mahtuu luonnollisestikin hieman Valencian yöelämään tutustumistakin... Päivisin aurinko on vielä lämmittänyt ilman reiluun +20'C, mutta iltaisin/öisin huomaa syksyn jo saapuneen tännekin ja silloin pienessä tuulenvireessä vajaan +15'C sää saattaa tuntua välillä jopa yllättävänkin vilpoiselta. Toisaalta mieltä lämmittää aina ajatus siitä, että ollaan kuitenkin aivan Euroopan lämpimämmällä aluella, joten hyvin täällä pärjää :)

Ai niin, meinas jo melkein unohtuakin eli käytiinhän me tosiaan kattomassa ekaa kertaa futismatsikin paikallisen kotijoukkueen pelissä. Valencia-Olympiacos päättyi 2-0, joten tunnelmaa 50 000 ihmisen vetävällä Valencian pääfutiskentällä Mestajalla oli melkoisen mukava kokemus aistia. Ja olihan kaikilla tosi pelifaneilla luonnollisesti hyvät voitonjuhlatkin heti ottelun päätyttyä edessä...

Ciudad de las Artes y las Ciencias

Turistielämään päästiin taas vaihteeksi kiinni, kun tiistai-iltapäivänä päätettiin vihdoin mennä vierailemaan Valencian kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluvaan taide- ja tiedekeskukseen Ciudad de las Artesiin. Taide/tiedekeskus sijaitsee aivan Valencian ydinkeskustan tuntumassa koko kaupungin läpi kulkevan puiston Turian eteläpäässä ja koostuu viidestä eri keskuksesta: Palau de les Arts, L'Umbrackle, L'Hemisfèric, Museu de les Ciències (Príncipe Felipe) ja L'Oceanocràfic. Tarjolla on tiedettä, taidetta, kulttuuria ja elämyksiä joka makuun ja päätettiin mennä tällä kertaa kaikista mielenkiintoisimmalta vaikuttavaan tiedekeskukseen Museu de les Ciènciesiin.

Ovelta ostettiin opiskelija-alennuksella reilun kuuden euron liput kouraan ja eiku peremmälle tutustumaan mitä keskuksella olisi tarjota. Ennakkokäsitykset antoivat odottaa jotain Suomen tiedekeskus Heurekan tyylistä paikkaa - joskin hieman suuremmassa mittakaavassa. Heti alkuun lippuluukulla lyötiin kouraan myös tiedekeskuksen kartta, jotta löytäisi vaivatta haluamaansa paikkaan kolmesta eri kerroksesta koostuvassa mahtikokoisessa keskuksessa. Aikaa oli varattu reilut 2,5 tuntia ennen kuin paikka menisi kiinni, mutta kuten myöhemmin tuli todettua niin aikaa olisi voinut varata helposti ainakin tuplasti enemmän, jos haluaisi ehtiä rauhassa katselemaan ja ihmettelemään kaikkia tieteiden ihmeitä mitä keskuksella on tarjota.

Joka tapauksessa siinäkin aikaraamissa, joka meillä oli käytössä ehti kohtuu mukavasti ja ripeästi kiertämään suurimman osan tiedekeskuksen paikoista läpi. Paikka oli sinällään todella vaikuttava ja mielenkiintoinen, ja elämyksiä ehti kokemaan mukavasti reilun parin tunnin kierroksellakin. Ja samalla tuli myös todettua, että tänne pitää vielä ehdottomasti tulla vielä uudestaankin, koska useita kohteita jäi vielä tutkimatta ja toisia haluaa vielä ehdottomasti käydä ihmettelemässä uudelleen ja uudelleen. Paikkaa voi lämpimästi suositella kaikille elämän ja tieteen ihmeistä kiinnostuneille turisteille - paikka oli todellakin hintansa väärti vierailukohde!

Venta del Moro 11.-12.11.

Opiskelijaelämän oheen tuli taas sopivasti viikonloppu ja suunnistuskisat n. 100km päässä Valenciasta; tarkemmin sanottuna pikku kylässä Venta del Morossa keskellä ei juuri mitään.

Auringonotto marraskuun alussa poiki pienen parin viikon flunssan molemmille. Kiireisen yöelämän ja sairastelun ohessa ei juuri urheilua tullut harrastettua. Torstain lenkki ja tennis kahdeksan lepopäivän jälkeen kuitenkin herätti. Kun lähtölistoista löytyi pienistä epäselvyyksistä huolimatta nimet niin ei kai siinä muuta kun kyytiä kyselemään. Tuttu vakiokyyti Emilin Citroenillä alkoi lauantaina keskipäivällä. Matkamusiikki sekä -nopeus oli tuttuun tapaan kaikkea muuta kuin rauhallista mutta siihen on jo tottunut. Lauantaina oli sprinttikisa siestan aikaan autiossa Venta del Morossa. Ei ollut suomi-pojan päivä. Kaupunki- ja osaksi puistosprintissä 5 minuuttia turpaan paikalliselta kurkolta Roger Casalilta oli hieman liikaa. Virheisiin kaaduttiin tällä kertaa eikä puolentoista viikon sairastelukaan asiaa auttanut. Kisan jälkeen päästiin taas kummastelemaan paikallisia tapoja. Siinä vaan auton vieressä odoteltiin pari tuntia että paikallinen konditoria aukeaa ja sitten syötiin munkit. Oli ne kyllä hyviä mutta kun kotiin olisi ajanut jo monta kertaa niin hieman kummastutti.

Sunnuntaina oli päivä uusi. Johtuneeko siitä että olemme niin aamuvirkkuja vai mistä mutta keskimatkan lähtöviivalla oli ihan eri miehet kun sprintissä. Maasto oli mukavan leppoisaa, alku tykitystä viinipelloilla ja poluilla, lopussa oli hieman mäkeäkin ja tiheikköä. Kisa oli Valencian maakunnan mestaruuskisa joten kisan ulkopuolella juostiin. Kisan nopeimman ajan juoksi J. Sillman FIN. Voitto irtosi vajaalla minuutilla Roger Casaliin. Heikki jäi 3,5 minuuttia kärkeen ja tuloksena kolmanneksi paras aika. Paikalliset taistelivat sitten mitaleistaan jossakin kaukana takana.